Koulu- ja päiväkoti-
ruokailu

Ruoka auttaa oppimaan ja jaksamaan

Kokkimme valmistavat ruokia, jotka ovat lapsille ja nuorille tuttuja ja turvallisia, mutta tuovat samalla mukaan myös uusia makuja. Ruokalistasuunnittelun perustana on ajatus, että hyvin suunnitellut ja monipuoliset ateriat päiväkodissa ja koulussa edistävät terveyttä ja vahvistavat kotiruuan arvostusta.

Suunnittelemme kouluruokalistat noudattaen kouluruokailusuositusta. Kansalliset ravitsemussuositukset ohjaavat reseptiikkaamme suuntaan, joka tekee hyvää niin terveydelle kuin ympäristöllekin.

Päiväkodin ja koulun lämmin ateria antaa lapsille ja nuorille heidän tarvitsemansa energian ja ravintoaineet, jotka tukevat keskittymistä, jaksamista ja oppimista päivän aikana. Pikkulapsena opitut ruokailutottumukset kantavat pitkälle aikuisuuteen. Siksi on tärkeää, että lapset oppivat päiväkodissa nauttimaan monipuolisesta ja terveellisestä ruuasta.

Koulun ruokatunti tarjoaa ravinnon lisäksi mahdollisuuden yhdessäoloon ja oppimiseen. Kouluruokailu on osa koulun ruokakasvatusta ja tuo oppilaille mahdollisuuden kokeilla erilaisia makuja ja avartaa omia makumieltymyksiään.